"Myöhän ollaan pitkämielistä porukkata", osa 1

Haastateltava: Pertti Kalevi Jääskeläinen, s. 17.1.1943 Lapinlahti, k. 26.3.2016 Lapinlahti, puoliso Eila Marjatta Jääskeläinen s. Huttunen, s. 22.4.1941. Lapset: Timo, s. 1971, Piia, s. 1973, Arto, s. 1977, Heikki, s. 1983. Pertin vanhemmat: Vilho Jahvetinpoika Jääskeläinen, s. 21.7.1904 Lapinlahti, k. 21.9.1980 Lapinlahti ja Anni Jääskeläinen s. Komulainen, s. 18.3.1914 Sonkajärvi, k. 13.1.1996 Lapinlahti.

Haastattelu tehtiin Pertin ja hänen Eila-vaimonsa kotona, Lapinlahden Mäntyniemessä 7.11.2015. Pertti, sekä haastattelijat Kaija Kainulainen ja Kirsti Yletyinen kuuluvat samaan Maaningan Käärmelahden Jääskeläisten sukuhaaraan. Yhteiset esivanhemmat ovat Adam Henrikinpoika Jääskeläinen (1794 - 1845) ja Eva Sofia Aronintytär Hollender (1794 - 1873).

Haastattelun purku ja editointi: Kaija Kainulainen

Tekstissä PJ = Pertti Jääskeläinen, H = Kaija Kainulainen, Kirsti Yletyinen

Alakutietoja

H: Ensmäeseks kysyttäis se syntymäaika ja -paikka ja vanahemmat? Tälle paekalleko synnyit?

PJ: 17.1.-43, tälle paekalle, isä ol Vilho ja äeti ol Anni, Anni Komulaenen. Kuolinajattii minä muistan. Isä ol -04 syntyny, äeti -14. Vilho-isä syntyny tälle paikalle.

H: Montako sukupolovea on syntyny tälle paikalle?

PJ: Kyllä kaet se tuo minun poekan on jo kuuvves tällä paekalla. Hän omistaa nyt tämän kiinteistön, Timo.

Suolanhakureessu

H: Alotettaisko vaekka kesällä kertomastasi suolanhakureissusta?

PJ: Ne ol ne tämän talon rakentajat, Paavo Ruotsalaenen ja Pekka Ruotsalaenen, alakuperäiset omistajat. Siitä suolanhakureissusta sen verran, että siihen aekaan Oolussa käännä hevosella talavella kaappaostoksilla ja suolahan on ollunna hyvin tärkee. Satamaan tullu sinne makasiiniin ne suolat ja siellä ne ol lastattu rekkiin ja kaekkee muutakii. Ja mitä muuta kulettu (siellä). Se ol jäntevä mies se Puavo Ruotsalaenen, nii sen Liisa-mummon isä, hää ol ollu hyvinnii sähäkkä kaveri. Semmonen perimätieto on, että hevosella ajaneet satamaan, ja minkälaenen tuo lie ollu se makasiini. Ilimeesesti se on korkee ollu. Ja varastomies vähä irvistelly siellä: "Semmonen mies, joka ottaa kopin" - kun se puotetaan se suolasäkki sieltä, ja se säkki se on voenna olla isokii - "ja joka ottaa, ee tarvihe maksoo." Siinä on ehkä moni mies kokkeillu ennen Puavoo. Puavo ol halunna kokkeilla ja ol männä luukulle ja pistännä käet suorille (käsille) näen vuan ja ottanna kopin. Ja juossu ommaan rekkeesä ja takasi sinne makasiinii ja sanonnu, että "sammaan laskuun!" Mutta eepä ollu tullu (toista säkkiä). Sae säkin ilimaseks. On se jäntevä mies se, ollu!

H: Mitenkä pitkään on kestäny reessu Ooluun? Yövyttiinkö missä, pelekäsivätkö rosvoja?

PJ: Kakssattoo kilometriä suuntaasa. Yövytty, yövytty. Ja kyläkunnittaen ajanna, nehän on ajanna porukassa, niitähän on ollu enemmännii, niitä hevosia. Varmasi ne on pelännä, nii.

H: Entäs se, kun eevät ollu tietä antaneet?

PJ: Semmone juttu kyllä liittyy tähän tarinaan. Sitä en tiijjä, onko se ollu totta. Perimätietona se on kulukenna että, annappa olla. Ku Pohjanmuan aakeilla ollu aena tiet tukossa, hevostiet, ee oo muuta tietä ollu, niin tuota, paekallinen hevosmies tullu vastaan ja tämä savolaesmies. Ol sanoneet (lapinlahtelaiset), että "siirrä se hevoses poes, jotta ei tarvita raskaella kuormilla lähtee hangen kaatta, että voep kuormat kuatua". Ja se on ihan ymmärrettävä juttu. Nii se kaveri, joka ol vastaan tullu, kevyt kuorma sillä. Se ol aeka hankala homma (pohjalaiselle) tehhä, ku se ol reessä istunna ja lampaan koipee ol kalunna. Ni olko se jo lihat siitä syönny ja se luu ennee käissä. Ja Puavoo lyönnä nenän varteen sillä lampaanpotkalla, sillä tähteellä. Annahan olla, nii Puavo Ruotsalaesen luonto vähän tietysti syttynnä, hypännä siitä reestä poes ja tarttunna siihen pohjolaesen hevosen aesaan ja riuhtassu. Nii se ol se aesa jiännä Puavon kätteen. Sen arvoo, että sillon se ossoo se vastaantulova lähtee jalan jo pakkoon. Se ee, Puavo, oo mikkää pikkupoeka ollu! Sitähän en tiijjä, kun katoppas, siihen aekaan, kun reet on ollu... Ee ne oo käättännä raatasoverikkoja, vuan se on ollu vitas. Ja rahkeet ollu vitaksesta. Onhan ne voennu katketa ne vitaksettii siinä kahakassa.

H: Onko tästä Puavosta muita juttuja, siitä Liisa-mummos isästä?

PJ: Ee, ee siitä kaet, mutta kyllä kae Liisa-mummo on perinnä isäsä muotoja. Hän ol erittäin lyhyt ja vitsin kansa, nii yhtä pitkä ku paksukii. Näehhän se meijän juttuna kuluki, minä pentuna sen muistan. Hän ol hyvin tanakka emäntä. Samaten ollu se Puavokii lyhyenläntä, mutta valtavan, valtavan tanakka mies!

Isä ja äet ja työntekkoo

H: Minkälaesia muistoja sinulla on isästä ja äetistä?

PJ: No, isä oli, hän ol erittäen harkitseva mies ja pitkäpinnanen. Minä en nähnä isän koskaan pärreitään polttavan. Äeti ol enemmän semmonen tomera emäntä ja se vähä äkkipikanen, topakka. Ee isä ottanna mittää kantoo kurinpitotoohuihin. Hyvä ol. Se vuan kuuntel, myhhäel ja kahto. Tottapa se usko, että Anni hoetaa ne.

H: Olko hyvä laalamaan? Olko hyvä käsitöessä tae muita taitoja?

PJ: Kyllä sillä musiikkikorva ol isälläkkii, kyllä joskus laaleli. Kyllähän ne käätännön työt, kaekki tämmöset reen rakentamiset, reen korjaakset, kaekkihan ne tehtiin kotona. Kyllä isä niitä tek ja isä veti noeta pärreitä, kisko ja teki vasuja ja olhan se monitoemimies. Minäkii kun olin aena mukana niissä harrastuksissa, nii kyllä minäkii ossoon vasun tehhä, jos ruppeen töehin. Kyllä minä ossoon puunnii metästä valita. Minä olin aena niihen ukkoin matkassa, ihan varmasti. Oon minä nyt aatellu, jos minä ruppeen vielä... harrastammaan.

H: Mikä se on se pärepuu sitten?

PJ: Se on mäntyä, mäntypuu. Se puu pittää olla suora. Ee sua olla oksia siltä osalta, mistä otetaan pärepuuta. Pärepuun turos on semmonen. Ja ne ennen puhu, ja se on aevan totta, että männyn kylessä on semmonen ihme suora, laataos (lautaus), se on semmonen. Se juoksoo semmonen päre siitä. Siitä lähtöö se päre herkästi irti. Viistuuma korkeintaan. Ei ne isoista ottanna. On niitä (puita) tuolla nyttii. Nii siitä selevästi erottuu, laataoksesta ne puhu. Minulla on kokemusta. Minä olin aena niihen mukana. Isännii mukana ni länkipuita etittiin. Joo, kyllä minä olin mukana, kun otettiin länkitarpeettii. En oo tehnä länkiä. Puita oon piästä... ja venelaatapuita etittiin.

H: Tekikö se isä venneitä vae ketkä?

PJ: Ee tehnä. Väesälänmäellä ol ne venenikkarit. Oekeen kuulu se Väesälänmäki, venneen tekijä. Siellä ol Hiltusia ja Marriinia ol. Minä muutamia venneitä olin siellä hakemassakkii. Mulle on jiännä mieleen. Ee oo ennee, tuskin on ennee siellä (veneen tekijöitä).

H: Oliko isälläs rahat isossa kukkarossa, lompsassa?

PJ: Olihan, mullon vieläkii tallessa ne kaks lompsoo. Ne ol arvokkaeta raha-astioeta, ne ol kaekilla isännillä. Kiiltävästä nahkasta. Piirongin laatikossa piti. Isä ee ollu käännä ku neljä vuotta kansakoolua. Sev veran se ol vinanssimies, mutta ee se rikas mies ollu, näen voe sannoo, mutta suurella tarkkuuvella. Ilimeesesti sillä ol sitä rahhoo kuitennii. Minä muistan pikkupoekana, nii jopa aeka iso talollinennii tul hyvin surkeena ja sitten kaappias juohtu tulemaan ja sitten näetä pienempiäkkii asiakkaita, ol näetä mökkiläesiä. Ne tul rahanpuutteessa. En minä tiijjä, minkä taatta ne ee sitte pankista suanna. Ne män kammarii ja ne tekas vekselin, ja isä anto rahat, kuule. Ja ee ollu mikkää korkokiskuri. Se on sitte ihan varma se. Meellä ol vakivieraat, ne tul varmasti ne, koronmaksulle, sitte jo lyhennyksillekii. Ol monta semmosta juttua.

Vanaha talo

H: Minäs vuonna se vanaha talo hävitettiin? Itkettikö se?

PJ: Tuota, -80. Niin, huuhtikuussa, minä otin ja hajotin sen talon. Noh, ee itkettännä. Yksin purin koko talon, ol kaohea homma. Hirret nostelin ylös ihan normaalisti. Mullol sillon kyllä kaevinkone, sillä pysty paljon auttammaa. Minnä möen ne hirret poes. Ikkunoesta on osa tuossa hallin seenässä. Minä en tiijä, mitä ne tekivät niistä (hirsistä), se ostomies.

H: Oliko se vetonen ja kylymä se talo?

PJ: Se ol epäkäätännöllinen ja ku se ol nii vanaha ja kyllähän se vetonen talo oli. Katoppas ku se, oekaastaan sen historiannii voen kertoo. Nii siitä voes olla valokuvakii siitä talosta. Ruotsalaesveljesten aekaan siin on ollu neljä kamaria, erillään. No, sitten tupa on ollu, erillään. Semmonen hevosella ajettava sola ollu, tuvan ja kammarin välissä, josta on rantaan ajanna hevosella. Ja sitten ku Jahvetti on tullu tähän, ukki-Jahvetti, sitte ottanna ja muuttanna sen tuvan sitten kammariin yhteyteen. Sitten rakentanna sen siiven, jossa ol se keettiö. Nii, että semmonennii erikoesuus vanahassa talossa ol, harvinaesta, että maejonkäsittelyhuone. Se ol semmonen, jossa separaattori ol, ja jossa tekivät voet ja kaekki. Se ol ihan semmonen pienen kammarin kokonen. Sielläkii ol uunii. Ee pietty (lukossa). Se on (rakennettu) ennen raatatien tekkoo. Neljä kamaria, 800-luvulta ol (talo) ja -01 tullu tänne, Jahvetti. Tuplaikkunat ol, olhan ne, kuus aenakii ruutua.

H: Minkälaisia huonekaluja oli? Muuta?

PJ: Ol niitä joetakii kuappija. Ja vanahan kansan tuvassa, nii ku tiijjättä, penkit kierti, seenän vieressä ol pitkät penkit. Yks erikoesuus oli siinä meejjän tuvassa, Jahvetin aekuinen rapakiviuuni. Mahtava uuni, kuule, se ol nii hienosti tehty, suorasivunen uuni, se ol piikattuna se. Oli tosi ammattimiehet ollu töessä. Ja se ol, kuule, iso se uuni, minä muistan, kun tämä (vaimo) tuli sitten meelle, ni.

"Paljonko siihen niitä leepiä mahtu?" kysyi Pertti vaimoltaan Eilalta. Vaimo: "23 leepee. Hyvän kokosia leepiä. Kerralla alustivat, minä en jaksanna kerralla alustoo."

Sitä ku lämmitettiinnii, nii metristä koevuhalakoo sitä sae työntee nii ku tehtaan uuniin. Kaks pankkoo ol. Keskellä, seenän vieressä keskellä se ol suurin piirtein, niin ku keskellä sitä tuppoo. Semmonen lios (hella) oli siinä eessä, lios se ol. Tiällä sanottiin, lios. Ne löötyy vanahan talon valokuvasta, kansiosta. No ee, pankolla ee nukuttu. Mutta kun siinä ol nii iso se uunin piällys, nii talavella, kun tuli kulukuria, nii nehän tul heti, kapsaht tuonne uunin piälle nukkumaan. Eehän sen parempoo kortteeria oo ku lämpimän uunin piällä. Sinne oes sopinna kolomekkii ukkoo.

H: Pitikö siihen uuniin laettoo uus arina? (Emäntä oli tuonut nähtäväksi vanhan tuvan kuvan, jossa rapakiviuuni näkyy. Puhutaan hienosta uunista.)

PJ: Piti, piti. Joskus piti piälakikii uusia. Valuraataluukku (oli).

H: Oliko ennen vanahoessa taloissa lutikoita tai russakoeta?

PJ: Eij ollu millonkaa. Se ol aevan tuntematon, meellä ee oo. Ehken voe joku tuuvva russakan, ei sitä voe sannoo, mutta ee ollu.

H: Missäs työ söette?

PJ: Keettiössä, meellä ol iso keettiö. Meellä ol siihen aekaan iso talo, se vanaha talo, se ol erittäen iso talo. Kuus kammaria ol ja iso tupa ja keettiö. Se ol iso vanahan kansan talo. Iso keettiö ol, kyllä se ol, tuommonen suorakaeteen muotonen talo ol, toesessa sivussa, siinä syötiin. Iso pöötä ol, tämmönen vähintään, isompikkii.

H: Lämmitettiinkö ne talavellaakkii ne kammarit?

PJ: Kyllä. Puuta palo.

H: Missä huoneessa nukku isä ja äet?

PJ: Tuvan vieressä ol kamari, keskellä talloo. Ol siellä semmone ku etukammari, se ol siinä se seoraava, vastapiätä isän ja äitin kamaria. Sittä kaks kammaria ol vielä siellä perillä.

H: Milläs sitä tukka pestiin, kun olit lapsi?

PJ: Saeppoolla kaet sitä pestiin. Kyllä se ostosaepotta (ol).

H: Missäs huoneessa sinä nukuit?

PJ: Minä paljo nukuin siinä etukammarissa. Ja sitten kun herkes nuo kulukurit käämästä, niin minä sitten siirryin tuppaan, sinne uunin taakse. Se ol lämmin paekka.

H: Mitäs siellä vinnillä ol?

PJ: Vinnillä ol yks kammari. Täti oekeestaan nukku (siellä). Hirstalo, vuorattu, piältäpäen ol vuorattu höölälaavalla. Hyvässä mualissa se ol. Hieno talo, mutta perusrakenteet ol heekot. Arvooppa, 80-luvulla rakennustarkastaja käv, kättä viännettiin, sano, että "sinä tiet tästä talon". Minä sanoin, että "sittä myö unneutettaan koko juttu". Se ee tiennä vielä sitä, miten huonoja perusrakenteita. Vanahaan aekaan, pittää vielä sev verran, se ei oo minun muistissa, jotta kammarin piätyssä tuohon suuntaan, niin ku siihen aekaan isoessa taloessa ol ollunna, sali. Annahan olla, sittä kun ne on jakanna sen huushollin, ni Petteri ol purkanna sen salin ja, kuule, siitä vienny männessään. Ja se on rakentanna oman talosa, nii siitä ol tullu tupa siitä. Tämän talon salista. Se ol ollu iso valosa huone. On se ollu. Mikä siinä on ollu takana, ku minä en vuan ymmärrä, ku metät on puuta täännä ja on purkanna ja siirtännä? Minä en ymmärrä.

H: Tämä on isompia taloja ollut iällä seotuvilla?

PJ: Onhan se ukin aekaan ollu, mutta sitte ku kolomia on jakanu tämän meijjän tilan, Jahvetin kuoleman jäläkeen, sittähän se on männy kolomeen ossaan. Ja tuota, alun toesta sattoo hehtaariahan sitä on isälle sitten jiännä. Ja tuota minä, myö tämän kanssa (vaimon) ruvettiin sitten - sukulaiset rupes luopumaan pelloestaan ja osin metästään - nii myöhän tehtiin aena kaappoja, aena sopivasti. On meellä nyt 130 hehtaaria, poejalle siirtee. 2006 tehtiin sukupolovenvaehos. Onhan poejalla (töitä). Se enistään käv, se oes ollu pätevä karjanhoetaja, ee se ruvenna navetan tekkoon. Sano, ee hää kehtoo ruveta nii issoehi hommiin, hän pärjee muutennii. Sitte käv maansiirtokoolun ja kaevinkonneita on ajanna, asvalttiasemilla se on pyöräkonetta ajanna ja nyt on ollu viimeseks kolome vuotta Talavivaarassa ajamassa isoja kiviaatoja. Timo on semmonen Reissu-Lassi, se pärjee muuvallakkii. 25 hehtaaria on peltoja, viljalla on nyt ollu. Porukalla (viljellään), poeka tekköö lomilla. Kyllähän sitä minäkii jottaen, enhän minä oo... hehhehheh. Minä vielä kyllä pysyn, kuule, raktorin pukilla!

H: Ruppeeppas nyt piirtämään talon pohjapiirustusta!

PJ. Elähän nyt. (Piirtää.) Tässä on sitten semmonen, pitkä veranta ol tässä näen. Tämä on se keettiösiipi. Taesin vähä lyhyen tehhä tästä. Tässä on ne neljä kamaria. Tässä ol tupa, tässä ol keettiö, tässä ol se muur, tässä ol se porstua, maetohuone ol tässä. Tässäkii ol tämmöne ruokakomero vielä... Ikkunat... tässä ol yks tuvassa... tässä ol se äetin ja isän kamari, tämä, tässä ol ikkuna ja tuota, tässä ol ikkuna ja tässä piätyssä ol kaks ikkunoo, joo, kaks sissäänkääntiäkkii ol ... Ol se melekonen pytinki... Ovet... Tuossa ol se hallituksen kammari. Kuus huonetta...Tuossa ol uuni. Siinä ol uuni. Suorakulumanen talohan se ol.

Lapsuuven muistoja

H: Palataan vielä siihen varhaeslapsuuteen. Muistatko, mikä on ensmäenen muistikuvasi?

PJ: Noh, mulla on hyväkii tarina siitä. Talavisovan evakoeta en muista, mutta sitte jatkosovan evakoeta meellä ol kaks vakituista perhettä. Putron Nikolai perheineen ja sittä ol tuo - mikähän sen ol toesen isännän nimi? Ne ei ollu veljeksiä, mutta ilimeisesti ne ol serkuksia, ne ol Salmista kotosin. Että kaks perhettä, meellä ol niitä huoneita. Viis vuotta ol Nikolain perhe. Sitte ne viimeseltä ol ne Nikolai ja Hanna-emäntäsä kanssa. Ne nuoret lähti mualimalle. Ne vanahat ol viis vuotta. Pekka Putro ol se toinen. Hänellä ol kooluikäsiä lapsia. Omissa ruuvissaan ol, niillä ol omat ruokasa. Niillä ol, ainaki Nikolain perheellä, ol lehmäkii, ol oma lehmä. Suomenkarjan lehmiä. Se ol mukavoo. Minä voen sitten kertoo siitä Nikolaesta. Se ol tykätty pappa, kun se lapsista tykkäs. Annahan olla ni, kun myö oltiin semmosia, kaikki oltiin sitä ikäluokkoo, nii kyllä se Niko meijän kanssa pelas. Ja semmonennii muisti on jiännä, että Niko tuvan lattialla ol selällään ja myö hypittiin Nikolain piällä. Ja hirmu meteli! Hanna meenas vähä tympiityä siihen meijjän leekkihommaan. Ja Nikolae vuan huuti, että "huutakaa lapset, huutakaa lapset!"

Se ol kyllä hyvä äejjä, se Nikolai. Kyllä sitä muisteloo vielä. Saivat tuosta Siilinjärveltä, katellu tuosta, Laitisen tilasta saevat. Ne rakenti sitte sinne. Kyllähän myö käätiin siellä heijjän uuessa koissa. Pekka muutti Heenolaan perheesä kanssa.

H: Eikö ollut mittään, mikä herätti huomiota niissä evakoessa, tavoessa tai?

PJ: No, niillähän se oma ruokakomento ku ol, siellä ol hapankaalia. Ja kyllä maesteltiin, hyviä, tottakae. Ja entäs ne piirakat, ne ol parempia, ussein tekivät.

H: Olivatko hyö ortodokseja vai evankelisluterilaisia?

PJ: Ortodokseja, joka sunnuntaeuamu oli piirakan teko, semmonen tapa heellä.

H: Millonka se ol se jumalanpalavelus? Ikoni nurkassa?

PJ: Ee mulla siitä, kyllähän ne käv jossaen. Nii tiällä ee ollu sitä ortotoksikirkkoo, ikoni ol. Kyllä myö ihan lämmöllä muistetaan sitä aekoo, mitenkä voe olla ihmiset sopusia. Ee varmasti ollu riitoo!

H: Haakuttiinko ryssiks millonkaa?

PJ: Ee tiällä aenakaa!

H: Lapsuuven hyvin ikävä muisto? Saetko selekään, tukistivatko?

PJ: No, ee, ee oekeestaan. En, se (tukistus) ol usseempi muisto.

H: Kun olit pieni, niin mitenkä ne sano lapsen syntyvän? Sisarukset, oliko ne nuorempia?

PJ: Ee siitä ollu mittää. Nehän ol salasia puuhia. Siitä ee puhuttu varmasti. -52 syntynyt on tämä nuorin (sisar). Kyllä ne sillon jottaen jo sanovat. Ee puhuttu. Kyllä ne ol ykstotisia siinä asijassa.

H: Muistatko lapsuuven haatajaieia?

PJ: Kyllä minä muistan muutamia. Äeti kun on tuosta Tervapurolta kotoisin, Viitostien varressa on äetin kotpaekka. On mulla yks hyvä muisto siitä, vähä ilikee. Semmonen yl yheksänkymppinen pappa ol siinä, se ee ollu sukuakkaa, mutta se ol talossa asunna kaavan. Se aena, uunin kuppeella ol semmonen sänky, siinä sitte makkael. Ja tottaha myöhän käätiin paljo siinä talossa ja lapsettii. Nii se Ruotsalaesen Eero ol sen nimi. Papan nimi. Se aena huuti mulle sieltä sängystä, että "kun minä kuolen, nii tulehhan poeka haataisiin!" Se kyllä tuntu nii pahalta pikkupoejjasta. Sitte se Eero kuol ja kyllä myö oltiin haataisissa. Kyllä se tuntu pahalta.

H: Oliko ne mustia ne arkut siihen aekaan?

PJ: Olhan ne siihe aekaan, kyllä ne aaki ol arkut. Ja havut. Sen minä muistan sen haataan vienninnii. Tuossa nuapurtalossa ol kuorma-aaton tapanen ja siinä ol pikkunen lava, niin minäkii olin siinä kyyvvissä, kun Ruotsalaesen Eeroo veevät Lapinlahelle. Niin se ol, havuteltu ol se aato. Ja semmone ol se viimenen kyyti.

Leekit ja työt

H: Minkälaesia leekkejä leekit, pallopelejä, muita?

PJ: Ne ol varmaan aevan olemattomia. Eehän niitä paljon (ollu). Ee ollu, ee ollu pallopelejä, loppuen lopuks niitä ikätoveria aeka vähä. Muutama poeka ol tässä nuapurissa. Kyllähän myö tietysti jottae harrastettii, jos ee muuta nii linnunpesillä. Räksänpesillä kulettii. Jotennii se mänj, kun mulla ee niitä poekakavereita, että ee muita. Eepä ne tytöt osallistunna siihen. Ol mulla yks semmone mieleen paenuva pyörillä olova selekähevonen. Ja tuota, Akaata-täti tul jooluks, se ol tämän miehesä kansa, Otto Holopaesen kansa. Ja ne toe sen hevosen mulle. Nii, se mulle ol varmasti se ykkösjuttu. Ratsuhevonen. Hieno se ol. Valakee häntä ol ja valakee harja ja semmone ruskee. Se ol mulle kyllä mieleenen. Vähä niitä ol, kuule, niitä leluja. Ee niitä ollu siihen aekaan.

H: Mikä ol mieluisin ruoka lapsena? Olko pulloo joka päivä?

PJ: Ee oo jiännä mieleen, mutta niin ku arvoot, nii ne ol niitä mualaestalon ruokija, ei ne siitä poekenna. Ee ollu pulloo ihan joka päevä, mutta kyllä ne nyt aeka ussein sitäkii kuitennii leepovat.

H: Minnekkä läksittä kaappaan?

PJ: Tässähän ol kaks kaappoo, Hyvösen ja Koskisen kaappa tai Pirskanehhan se ol siihen aekaan, ku minä olin laps. Tämä tännimmäenen ol Pirskanen.

H: Kävitkö lapsena yksin kaapassa, mitä tul ostettua?

PJ: Kyllä. Jottae karamelliä kaet, kun kolikon sae, ni sitä käv ostamassa.

H: Minkälaesia kenkiä teellä ol lapsena?

PJ: Tiällä kylällä ol muutama suutar, taloessa käv tekemässä, Räsäsen Ierikka. Voe, se minua vieläkii harmittaa, minä oon monta kertoo sanonna, että ku minä ehkä oon ollu tuommonen viisvuotias, ku Räsänen tek mulle lapikkaat. Kippuranokkalapikkaat! Ja tuota siihen aekaan, niinku tiijjättä varmasti, ni nuo kaekki kengänrajat vinnille heetettiin. Ee niitä heetetty muuvalle. Niitä ol valtavan iso kasa niitä kengänrajoja, ol siellä vinnillä tuvan piällä. Ol tuolla paperkenkijäkkii, sota-aekasia. Ja sillon ku minä talon purin, ni tottapa mulla ol nii kiire, peräkärriin heetin. Puol kuormoo ol kenkijäkkii ja siinä män ne lapikkaat, kuule! Minä oon harmitellu sitä jäläkeen päen. Oes se niin mukava ollu, vaekka tuohon seenälle panna!

H: Sitä pit varmaan olla töessä?

PJ: Het ku rupes työkalu pysymään käessä. Töetähän sitä tehtiin.

H: Isän mukana kaekissa töessä?

PJ: Tottakae!

H: Oliko teella piikoja, renkiä?

PJ: Ee ollu piikoja, ee (renkiä), ihan muutamia päiviä vuoteen. Ee ollu.

Koolussa

H: Miltä se tuntu olla tuommosen ison talon poeka? Kiusattiinko sillon koolussa?

PJ: Ee sitä pentuna osanna aatella ollenkaan sillä laella. Ee, ee, ee varmasti (kiusattu). Sillon ol opettajalla ol ne ohjakset käsissä, sillon ee kiusattu.

H: Minkälaesia rangastuksia käätettiin koolussa? Ja mistä? Vieläkö sormille annettii?

PJ: Ne ol jäläki-istuntoja, iliman muuta. Istuttiin sitä kakssii tuntia. Ihan pienistä, ihan pienistä asijoesta (annettiin). Ee sormille, ee. Ee kirosanoesta jiännä mieleen, ee siitä jiänny mieleen. Vähän jos lusmuili, nii siitähä jäe. Ei ollu sillon koolussa häeriöetä.

H: Muistatko opettajat?

PJ: Mulla ol kolome opettajjoo. Muistan, Saara Ollikaenen ol. Sittä ol Laene Kattaenen, ol ensmäesellä ja toesella luokalla, ja sittä ol Saara Ollikaenen. Miesopettajia ol vuan yks, Erkki Lukin, hän ol Salamin miehiä. Siinä ol semmonen, minä sanosin, semmonen järjestyksen opettaja. Hän ol semmonen kaksmetriinen tumma mies. Ulukonäkö jo pelotti. Ylemmillä luokilla ol, ihan oekeeta puhu, ee murretta ennee ollu ollenkaa.

H: Sinullahan ee ollut veljiä, siskoja ol. Ol itestään selevee, että jiät talloo jatkamaan?

PJ: No, niihhän siinä käv.

H: Mikä ol mukavin muisto siitä kansakoolusta? Missä onnistuit?

PJ: Kyllä minä käsitöestä tykkäsin. Kaekkee pientä tarvekalua tein, puulusikasta lähtiin, pieniä kamppeita. Ee tiiä sitä hyvin, mitenkä hyvin (onnistu), mutta kyllä sitä parraasa yritti.

H: Mikä ol ikävin muisto kansakoolusta?

PJ: Mitenkähän sanosi. Kästyötunnilla, oeskos se joku vanhingossa poejista, nii ol höölän rikkonna. Ja ku se Lukin rupes meetä kuulustelemmaan, että kuka se särki sen höölän, kukkaa ee ottanna syykseen. Istuttiin neljänä iltana, istuttiin neljänä iltana kaks tuntia, ja asia ee selevinnä. Myö oltiin nii yksmieleistä porukkata myö poejat, että kukkaa ee puhunna mittää.

H: On se keljuttanna opettajjoo. Tiesittäkö kuka on tehnyt?

PJ: No, se keljutti varmasti, ja kyllähän se tietysti tiijjettiin. Meellä ol yhteeshenki kuitennii hyvä. Ol kova rangastus, kaheksan tuntia. Joka ilta pimmeeseen se mänj.

H: Olko se tahallaan tehty?

PJ: Vahingossa varmaan.

Kulukureita ja kerjeejiä

H: Muistatkos yhtään kerjäläesiä tai kulukureita?

PJ: Minä voen sinulle kertoo sen, meijän talossa on aena ollu kulukijalle ovet aaki, koska sillo ee oo sosiaaliturva ollu kehittynnä ja porukkata on ollu aena muantiellä. Ja Jahvetti-ukin aekaan kaekki kulukijat on otettu yöks ja on tarjottu vielä aterijakkii ja ne on ollu erittäen tyytyväesiä, kun ne on lähtennä jatkamaan matkoosa. Ja tällä kylällä ee oo ollu ku kolome talloo, johonka on kulukijat majotettu. Se on aeka suppeeta ollu se toohu.

H: Onko ne pelänny kulukutaatija?

PJ: En minä tiijjä, mikä siinä ol.

H: Isähän se sano, että otti aena kulukijat yöks. Monet otti mustalaesettii. Se on lämmin saana ollu.

PJ: Joo, on meelläkii otettu mustalaesijakkii talavipakkasella vastaan.

H: Se on ollu hirveen hyvä. Oliko pieniä lapsiakkii?

PJ: Nii, ja se perinne jatku niin pitkään. Minun lapsena vielä, kun sillonnii ol varmasti sitä heekko-osasta, tietä kuluki, nii isä otti porukkata yöks, koska meellä ol iso tupa. Siellä ol uunin takana oekeen sänkykii. Kyllä meellä otettii kulukurit vastaan, ee varmaan kiännytetty ovelta. Ihan selevä muistikuva on mulla. Olin varmaan jo toesella kymmentä, ku näetä ol, ehkä näetä vakiokulukijota suurin osa. Aapeli Martikaenen ol yks ja se ol iäkäs mies, ee oo ennee pystynnä töehin. Ee ollu (pieniä lapsia) muilla kun niillä tummilla ol. Nii, talavella voe olla reessä ihan pienijäkkii lapsia.

H: Oliko kerjäläisiäkkii? Minkälaesissa vuatteissa, kantamukset? Missä ne söe?

PJ: Kerjäläisiähän ne on ollu. Ee mulla siitä, ee niillä mittää kantamuksia oo ollu. Kyllä se äeti ruokki ne tuvan pöötään.

H: Mustalaeset kulukivat, varastivatko?

PJ: Kulukivat kärrillä ja reella. Eehän ne varasta, kun ne tietää, missä niitä suositaan. Eehän ne nyt polta toesijaan eekä talloo polta, ee missää tappaoksessa!

Jiäskeläesiä

H: Liisa-mummolle tuli sitten Jiäskeläinen mieheks tähän?

PJ: Nii, Jahvetti tul. Kievarin Jahvetti. Jahvetti toenen, kakkonen. Puavolla ee ollu ku se ainut tyttö, se Liisa.

H: Asuiko sinun aikaan tässä ne ukki ja mummo?

PJ: Ee, ee, kato kun meellä ol siihen huono tämä juttu. Kun ne on myöhään männy naemisiin nämä (äiti ja isä), ja ukki ja mummo, ne on kuollu jo aekasemmin. Myö ee nähty kettään. Eijjoo äitin puolen eekä isän puolelta, ee. Ne on, tuota, -27 on kuollu (Jääskeläisten puolelta), kaks kuukautta on vuan ollu erroo. Liisa ja Jahvetti, peräkkäen lähteneet. Ainakii Liisalla oesko ihan verenmyrkytys ollu. Kun ne puhu, että oes sellasia paeseeta tehny ja se hoeto, mitä sattuu, ja viimesenä se verenmyrkytys. Mulla on ollu semmonen käsitys, että Jahvetilla on ollu mahasyöpä.

H: Tuolla ol se karsikkopuu. Oliko se Ruotsalaesen aejalta vae Jiäskeläisen?

PJ: No, kun siinä on ollu vestokset ja vuosluvut, mutta ne on kasvanna umpeen. Minä en sitä pysty sanomaan. Vanahat puhu, että siinä on ollu kasvava puu.

H: Onko siitä lähetty sootaen viemään ruumista Lapinlahelle?

PJ: Nii, on ja minullahhii on ollu se käsitys, että nii. Siitä Puavon haavasta (haudasta) minulla ee oo mittää käsitystä, tietoo, minnekkä se on haavattu.

H: Minkälaisia on luonteeltaan Jiäskeläesen suvun immeiset? Osallistuvia?

PJ: Kyllähän myö ollaan periaatteessa, myöhän ollaan pitkämielistä porukkoo. Ja samoen sopusia. Ee oekeestaan luottamustehtävissä, kansakoolun johtokunnassa (on oltu). Sen verran siitä Jahvetti-ukista pittää, tuota, taaksepäen männä, nii Mäntylahessa ee oo vielä ollu kooluakkaa siihe aekaan. Kolome vanahinta lasta, tuota, on käännä Lapinlahella, alottanna koolun, kaheksan kilometriä matkoo. Siellä jootunna olemaan koolukortteerissa, jossakii sukulaespaekassa. Sittä ukki ol sanonna, jotta "kyllä se nyt on vätystä, jos ei suaha omalle kylälle koolua". Hehtaarin tontin on tuosta meijän peltoin takkoo kunnalle antanna koolun tontiks. Siihen on koolu noossu ja siinähän se on tänäkii päevänä. Mäntylahen kooluhan se on ollu. Se on nyt yksityisasuntona. Minä olin alakoolussa, kun tuota, koolun 50-vuotisjuhlia viettivät. Ihan semmoset juhlalliset piot ne koolun 50-vuotisjuhlat.

H: Onko Jiäskeläesten suvussa huonoja ominaesuuksia?

PJ: Ee, ee. Meijjän porukka on isänmuallista porukkata.

H: Mitenkä, kun sinä oot noin ajatteleva mies, nii onko suhtautuminen naesiin muuttunut tiällä päen?

PJ: Ee sitä, sitä en ossoo sannoo. Se on jo luonnekysymys!