"Myöhän ollaan pitkämielistä porukkata", osa 2

Amerikan Petteri ja kapina-aejat

H: Onko Punakapinan aekaan ollut tiällä minkälaesta?

PJ: Voen minä sen verran kertoo, että Petteri Jiäskeläinen, Jahvetin vanahin poeka, 17-vuotiaana lähtennä Amerikkaan, kun on sillon nuoret miehet lähtennä. Setä on viipynnä siellä kolomisen vuotta. Kaevostöehin. Semmonen hupasa juttu on mulle jiännä mieleen, jotta ku on männy sinne Amerikkaan, niin tiällähä ee ollu hetelmistä minkäänlaesta käsitystä. No, nuoret miehet ol ruvenna syömään panaaneja ja hetelmiä ja ne ol tuumanna, että "nämähän ne hyviä on". Mutta eehän se oo se kaevoshomma luottanna hetelmänsyönnillä. On sitä pitännä ruveta muutae syömään. Tämmönen juttu mulle jäe mieleen. On pitännä pihvilinjoelle siirtyä. Koloraaton (Coloradon) osavaltiossa (oli), hiilikaevoksella. (Takasi ku tul), sitte rupes muata viljelemmään.

H: Mitenkä tiälläpäen valakoset ja punaset?

PJ: Eijjoo tiällä niitä rintamia ollu. Kuopijossahan niitä ollu lähinnä. Minä yhen jutun vielä tuohon kapinaan, kertoo siitä kapina-aejasta. Sillon kun santarmit ollu, keesarin miehet, sotilaat Suomessa, nii enne tätä punakapinata kylillä on pietty salasia kutsunnoeta. Tälläkii kylällä on pietty. Tuossa järven takana, siinä joku Niskanen asunu siihen aekaan. Salanen kutsunta, mitenkä ne ol suaneet sitte miehiä koolle, suomalaeset, isänmualliset. Meijjännii talosta ol lähtennä Petteri, Juuhan (Johan) ja Heekki. Kolome miestä lähteny sinne kutsuntapaekalle, minun setiä kaekki. Kutsuntapaekalle tulo, mikä ol tapahtunna, nii Petteristä on tehty sotilas ja Heekistä, mutta tämä Juuhan - hänellä ol ukkovarvas kerennä paleltua savotassa - ni se ol tullu ruakki, ee ollu kelevannakkaa sinne rintamalle. Siit ol tullu ruakki. Nämä ol jootunna Pohjanmuan ja Tampereen rintamalle, nämä minun setät. Ol lähtennä. Ee ollu Mikkelissä eikä Mouhussa ollukkaa. Minä en käsitä, minkä tähe ne ol sinne heettännä! Hengissä tulivat takasi. Petteri kuol, kun minä olin aeka pien ja Heekki kuol aekasemmin. Ni, ee ollu mitenkään rintamaoloista kertonu mittää. Sen minä kuulin vuan, että Tampereella ol ollu kovat taestelut. Sittä kun, annahan olla, sittä ku on talavisota alakanna, nii Petteristä ol tehty kyläpäällikkö. Ja kova suojeluskuntalaenenhan se on iliman muuta ollu. Ee menny talavisottaan, ikämies. Kylällä hoetel näetä käätännön tehtäviä.

Vanaha tienpohja ja Ruotsin ruunu

H: Suomen sovasta, mitäs siitä?

PJ: Maastomerkkijä on olemassa. Minä kun, mulla on semmonen tapa, että minä ylleesä silimät aaki yritän kulukee. Ja tuossa vajjoo kilometri on tuohon suuntaa, nii siinä on se Suomen soan aikunen tienpohja. Ja se kulukoo tuossa, meijjän tilan poekki se on kulukenna tuossa. Siinä on semmonen, erittäen karua maesemata. Annahan olla, se on tuo sen jäläkeen, kun ne on ruvenna tietä aejehtimmaa, ni sille pohjallehan ne sen on (tehny). Se on ihan mutkanen näen, puolentoista kilometrin pätkä, ihan mutkanen. Sittä selevä merkki ol toenen, siitä Suomen soan aekusesta tienpohjasta: sittä vielä tännempänä tuossa peltoin piässä, luonnonlaijun, siihen aekaan ol koko aeka. Sitten ruvettiin sitä kyntämään ja -64:köhän minä ensmäesen kerran siinä kynnin raktorilla. Nii, annappa olla, nii siinä ruppee tulemaan etteen semmonen kohhooma, siinä niin ku tienpohja. Minähän ajoen hyvin tarkasti ja tutkin sitä. Nii siihen hevosmies ajanna muotoja jottaen, topanneet sitä ja sen aekunen tienpohja. Siitähän ne on Sandelssin jookot Koljonvirralle perräätynnä. Siitä kun ennen oli mutka oekeelle, ol tienpohja ja semmonen kahensaan metrin pätkä, joku rakenti mökkisä siihen. Ol tasanen kivetön paekka. Mökkisä rakenti siihen. Minäkii muistan sen.

H: Onko löötynnä mittää vanahoja muasta?

PJ: On löötynnä. Tuo Ruotsin aekunen hopearupla. Se minua harmittaa nii vietävästi, ku olin pikkupoeka ja isä tuossa ruismuata äesti hevosella. Semmonen iso laakee kivi ol siinä ja minä siinä kivellä keekuin. Ja se ajo aeka läheltä jouskarhilla, mitä siihen aekaan ol. Kahella hevosella veti. Nii jooskarhin piikki vetäs siitä läheltä kivvee, ja siinä ol semmonen pyöree läntti, jäe pintaan. Minä nookin sen heti ja rupesin sitä tutkimaan. Se ol Ruotsin vallan aekunen ruunu. Annahan olla, ja se minua harmittaa tänäkin päevänä, ku minä sitä tallensin ja se ol siinä etukammarissa piirongin laatikossa. Ja sitten ku purettiin se talo, nii minä en vuan ymmärrä, minnekkä se ruunu hävis.

Metästystä

H: Sitten metästyksestä, hirviäkö? Pitikö minkälaenen metästyskortti olla?

PJ: Onhan tässä ollu mehtämiehiä iankaeken. Ee myö oo hirviä metästetty, sillon eekä nykysin. Ee käävvä hirvimetällä. Jäniksiä ja lintuja on metästetty. Minäkii alotin jo -59 metästyksen. -43 syntyny ja -59 jo alotin. Mulla ol se ase siihen aekaan. On vieläkii tallessa se ase. Haolikko. Eehän se sillon alakuun se metästyskortti ollu, sittehhän se tul, minkälaenen lie ollu. Minun pittää kertoo vielä se asejuttu. Ni, voetko kuvitella, Murtomäessä, Murtomäen Kalle. Nämä Juuhan ja Petteri männeet keskenkasvusina kyllään, jalan tuosta vuan, on kaet tästä, lie kolomisenkymmentä kilometriä, joku semmonen. Nii poejat lähtennä setän luokse kyllään ja siellä tullu puhheeks, että metästysinto oes kova, mutta ku ee oo asetta. Sehän Kalle ol ymmärtännä yskän, se ol antanna poejille vanahan haolikon ja sitten semmosen sekarotusen koeran. Ja isännät lähtennä palluumatkalle, ollu ase ja koera. Omaks antanna!

Sitte ku ne ol tullu kottiin, ni alottanna sen metästyksen. Ja siihen aekaan, kun lintuja ollu metät ihan viärällään, aevan hirveesti, ja koera ol haakkunna aevan loestavasti ja ase ollu semmonen kelevoton. Ne ol tullu sitte aena sieltä metästä ja isälleen Jahvetille sanoneet, että "ee sillä suaha mittää tuolla haolikolla alas, jotta aena lähtöö lintu lentoon". Ne ol hyvin harmissaan ne pojat. Ukki ol ymmärtännä sitte kanssa toohun ja kaevellu vähä piirongin laatikoeta ja antanna poejille rahat. Ja poejat lähtennä Kuopijossa käämään. Ja se ol (ukki) sanonna, että tuokee sieltä nyt ase sitten. Se ol tuo 800-luvun ase. No, sieltä ol ostaneet poejat sitte asseen, Huskvarna-haolikon, 20-kaliperin. Mulla on vieläe, kuule, se ase kuapissa. Sillähän minnäe alottelin metästyksen. Sitte ol aena puonna, kun ne ol ampunna. Joka haokussa tullunna mehtoo, teertä.

Tämä Juuhan kerto aena, että hyö tek (repun), viholaessäkin katkas poekki, ompelivat nahkahiihnat. Ja ruvettiin kulukemaan metällä, nii heellä ol aena niin paljo lintuja sitte, että "hyvä, jos jaksettii kottii kantoo". Sillon läks lihan puute. Onhan siinä ollu (säkissä) kure suussa. Kantokuorma lintuja. Semmonenhan se meijän suvun metästysperintö ol. Jatketaan tänäkii päevänä. Ja nyttii on kolomekymmentä sorsoo pakkasessa. Hehhehheh... elä kirjota, elä kirjota, anna olla! Viittoo vähän ryöstömetästykseen! Sorsia on kaekki.

H: Metästittekö rihmoilla?

PJ: Rihmoilla ja lookuilla. Se ol semmonen se oravanmetästys. Ee sitä ennee oravannahoella rikastunna, minnoo kahtonna. Ku, annahan olla, mulla ol paper-, rehusäkki ol täännä nahkoja ja minä linja-aatoon änkäävvyin tuosta ja mänin Kuopion markkinoelle myömään. Hallin piässä ol nahkan ostaja, se ol semmonen sutki, näky olovan se, nuoria poekia petti se aena. Kaks aena yhessä möe, huomattiin "tuohan pettää tuo ukko". Sittä joku kaver siinä, suhahti, sano että ... hotelli Jousimiehessä ostaa. Minähän säkkinen paenelin sinne hotelli Joosimieheen ja siellä tehtiin oravakaapat. Ee sillä rikastunna siinä. Minä lopetin sitte. Ee sillä pärjännä. Minä jonnii aekoo katoin sitä. Nuoret poejat ol siinä, ne anto nahkoja. Se makso se sutki, ee ollu kaekki rahatkaa siinä. Kaver ol viksu siinä, kahto, sano, että "anna nyt koko hinta, elä nyt tuossa ennee petä!" Tämmöstä se ol se kaapanteko.

Hilima-täti

PJ: Pittää minun yks juttu vielä kertoo käentaijoista, jonka oon oppinna, tuota, luontaestallouven aekana. Täti Hilima, Jahvetin tyttö, -01 syntyny ja se on Liisa-äetisä opissa ollu. Ja tuota, siinä ol semmonen ihminen, joka hallihti, kuule, niin monta hommoo, että sinä et voe kuvitella. Hän ol kankuri, ihan ykkösluokan, sitten ol pitokokki. Häetä, haatajaisia, kinkeriä, tässä lähialueella - se pysty sen homman pyörittämmään, eekä tullu kaepuita. Sitte ol semmonen ompelijakkii ol, että minä muistan ikän, pentuna, kun se otti kangaspakan ja vähän otti mittoo, kuule, ja sakset ja se kun leekata ravvaatti, nii, kuule, siinä ee kuavoja tarvittu! Ne ol piässä! Ja pomppas Sinkerin ompelukonneen taa, ompel ja kohta ol, kuule, uutta vuatetta ja ol kääpästä. Sinä et voe kuvitella, miten ol ihminen monitaetonen. Se ol luonnonlahjakkuus. Kyllä se ol, varmasti se ol. Tässä, tässä asu, vanahapiika, pitkään ol meellä, veljesä perheessä. Myöhän lapset kututtiin tätiä, se ol meijjän keenoemo. Se tykkäs lapsista ja se ol nii loestoihminen, jotta kyllä minä voen sen kohaltae sannoo, kyllä se tippa silimään... lasten hoetaja ol, ol.

Sittä ol semmonen juttu ol vielä, että siihen aekaan, ku talossa ol sikoja, kasvattivat. Se teorastushomma ol joka talossa. Meellä ol tuossa, ee oo ennee samalla kohti, tuossa ol sissäänlämpiivä saana. Ja annaha olla, se ol ku alako, jiät olla vähä kieränä. Nii kuvittele, ympäristöstä nämä talot, hevosella toevat, kuule, sianlihoja meijjän saonalle - ja täti palavas! Sama Hilima. Kuule, se ol aevan huippu siinäkii! Minä voen kertoo sen hyvän resetinnii, ku minähän se olin mukana siellä ja ihan pienestä pittäen. Nii tuota, isä teki sinne sitte hienot ritilät sinne, lähelle laepiota. Sopi paljo sitä lihhoo, lihhoo ol kyllä aevan tuhottomasti siinä saanassa. Sitä voe ihan pentuna ihmetellä, mitenkä paljo lihhoo. Kylypysaana ol. Mutta sitte ku sitä ruvettii siihe palavuhommaan, nii minäkii olin sitte jo apuna, kun vähä pystyin. Leppähalakoja piti hommata ja se leppähalakoja poltti kiukaan alla. Siellä ol valtava savu, niin se kuorrutti sen lihan, jotta se ee vuotanna. Sittä alako se kova lämmitys, hehheh... koevuhaloella. Kyllä se täti ol sitte hättäelly, että "kuv vuan ee saana palas". Vuan ol hirvee, kuule, se lämpö! Kyllä sitä usseen palavattii, jäehen lähön aekaan kevväällä, vähä ennen, ee ollu ennee lunta jiällä, kevväellä. Sammioessa ol lihat suolassa, ne toe suolaset lihat. Eehän sitä muita säelöntäkonsteja ollu ku suola. Kyllä se oli topakka ihminen, se Hilima. Se ol ihan arvoomattoman arvokas ihminen meijjän perreessä!

H: Laaloko ne naeset töetä tehhessään? Hilimasta vielä!

PJ: Ee, ee. Hilima, olko se Kuopijossa käännä tallooskoolun ja sitte Pohjos-Savon ristillisen kansanopiston, tuossa Portaanpiässä. Siinä ol ne opinaejjat. Kyllä jos meellä muillakii oes tuommoset käentaejjot, nii tämä mualima oes valamis. Leipo se. Sitä, se jäe vielä sanomata. Mitä tarvitaan talossa, leipo, pitokokki ku hää ol. Kyllä neolokkii, nii taetava kankurikkii se, että se kaeken mualiman karvamatot ja seenäryijjyt, se kuule, lato, ihan mitä vuan! En oo varma, onko (tallella), siskot on viennä. Elähän nyt, kyllä mulla kaekuu mielessä yks ryijjy, siinä ol semmosia viljalyhteitä, hevosen kuvakii. Maammiehen ryijjy! Semmonennii ol. Kyllä ne semmoset ihmiset ol monitaitosia. Ee, ee se kylälle jootanna ompelemmaa.

Sen verran vielä muistan, noesta Hilima-tätin hommista, että Jahvetti ol neovonna lehmänpoejituksessakkii kaekki kikat tätille. Jahvettikkii ollu monitaetonen mies. Nii tuota, täti ol omaksunna ne touhut. Ja, hehheh, annahan olla, se, se neovo mullekkii, mitenkä se vasikka sieltä sisältä, mitenkä päen. Minäkii oon pikkusen, osasin kiäntee ja osasin laettoo naruttii, kuule, jalakoehin ja vettee poes. Sekkii ol hyvä neovo, monta kertoo. En minä huuvellu kellekkää... meellä ol kakstoesta partta, ol lehmiä.

Sota-aejasta vähäsen

H: Onko sota-aekaan lentokonneet lennelly yli?

PJ: Talavisota-aekaan on lentännä yks hävittäjäkone. Juna tuossa kulukenu, tavarajuna ja venäläenen hävittäjä ol seorannu sitä junnoo ja Tervapuron kohalla, äetin kotipaekka on, siinä ol aakassu tulen ja junnoo päen. Ja, annahan olla, minun eno, kaks ennoo ollu, hiihtelemässä. Se toenen ol vielä keskenkasvunen ollu, nii tuota, siellä metsikössä, nii sinne ol, kuule, konekivväärin kuulat vuan ropissu. Ee niihin, ropissu. Eno kerto sitä, että kyllä kuulat ropis siellä puissa. On ne Lapinlahen kirkkookii pommittanna. Se ol ollu sunnuntaeuamu, seorakunta ollu penkissä kaekessa raahassa, nii tullu ykskaks tieto, että pommaria tulloo. Ja yks pommi ol irronna, ja ee siitä oo ku viis kuus metriä siitä kirkon seenän vierestä, mihinkä ol tipahtanna se pommi. Ja immeeset ol jootunna paniikkiin. Ja se ol ollu suntio tae pappi, ja joku pihalle lähtennä juoksemaan hätäpäessään, nii hän ol sanonna: "Ee minnekkää lähetä! Tämmöne porukka jos lähtöö juoksemaa, ni ne konekiväärillä ampuu seolaks!" Nii se sano, että "pysykee alollanne!" Yhellä pommilla ne ol piässy, ee kukkaa kuollu.

Hevosmiehen hommia

H: Ja hevosia teellä oli?

PJ: Kaks ol aena hevosia ja varsa vielä kolomantena. Hevoset muistan, totta helekkarissa minä hevoset muistan! Meellä ol semmonen liinakkoruuna Poju ja se ol tuota jatkosottaan jootunna, se Poju, ja se ol siellä ollu, tuota, sotatehtävissä. Isä sano, että hän kaks kertoo näk sitä ommoo hevosta. Alakuun ollu, panssaritorjuntatykkiä vetännä, ja toesen kerran, kun tapas Pojun, nii ol upseerin ratsuna. Erittäin hyväliikkeinen hevonen ja semmonen harvinaenen ihan jaloestaan ja minäkii sillä kerkesin muutaman kerran tiällä vähän ajjoo.

Sen verran voen kertoo tuommosen jutun, ku on hevosia, on pallautettu rintamalta, ni sitte ol tullu tieto kotiosotteeseen, että tulla hakemaan hevonen poekkeen Lapinlahen asemalta. Äeti kaet ol sen tiijjon suanna, ku isä ollu rintamalla. Ni äet ol sitte, näetä Putron poekia, ku ol nuormies, se ol ollu tässä. Nii se (äiti) ol Putron pojalle sanonna, että "kää sinä se Poju hakemassa sieltä Lapinlahen asemalta, ku ne puottaa sen vaanusta alas ni, otahan sieltä vastaan se ja kuittoo." Poeka ol lähtennä ja poeka kun ol suanna sen alas sen hevosen sieltä, ni sivuraeteella, missä ne lie purkanna ne Lapinlahen asemalla, ni se ol sanonna, että "huonot valjaat ol selässä ja länget ja olko sillä ollu silavaljaattii". Nii poeka kun ol piässy ratsaelle, nii se ol semmonen hevone, että sillä ol Lapinlahen kirkolle paljo ajettu juoksua ja kaappaan, ja poeka ol sanonna, että "minä ku piäsin ratsaelle, nii ruuna ee ottanna käömäaskelta". Se tul nii hirveellä vaahilla kaheksan kilometriä tuosta, että häntä ihan pelotti. Se ol tuossa kaapan kulumalla, nii poeka sanonna, että "enpä tarvinna ohjastoo, kyllä osas oekeelle solalle". Tääsillä ol polttanna tallin oven etteen. On se hevonen, kuule, viisas. Ja vuosia ol siellä poessa!

Isän ajokki ol sittä. Se ol kolomevuotiaana, ol ostanna sen tuolta Nerkoolta, nuoren hevosen, Lento ol sen nimi, tamma ja erittäin tempperamenttinen hevonen. Jos isä ee ollu varroen, ni se voe purra. Ja se ol aevan luonnollinen vehe oppia hevosmieheks, ku sen kanssa pelas. Se ol kaavan meellä, nii kaavan, ku laetettiin teoraaks. Se ol isän ajokki. Ee se muille. Purroo, mistä se suap vuan kiinni, vuarallinen. Minua se yhen kerran sae purra, tuossa aetan takana pur. Minä turpapielestä talutin sitä, että pyssyy vaalla (vaolla). Saranpiässä ol aena meellä se tappelu. Minä kyllä varan piin, ettee se piäse kiinni, mutta tuosta (olkapäästä) kun se isolla turvalla haokkas, nii mulla kyllä nahkat lähti, vuatteen läpi, ihan lähti ku tyhjee vuan.

Sitten ol semmonen viisvuotias tamma. Pajujärven kylällä ol jossaen talossa, ne hävitti sen poekkeen, isä osti sen. Se ol meijän vanahoo hevosta, sukua oekeen, alakuperästä kantoo. Oekeen hyvä tamma ol, viimmesen piälle hyvä hevonen. Nii sitte Petterin poeka tuossa nuapurissa rupes pitämään talloo, ni ol tuommonen vanaha rahki ruuna, Anssi ol sen nimi, valtavan pitkä hevonen, iso hevonen. Isä kun ol semmonen solitaarinen mies, ja Väenö ol huonossa varoessa, nii (sano, että) "ota sinä tuo nuor tamma, anna hänelle se vanaha ruuna". Ee varmaan rahhoo käätetty siinä! Se Anssi ol sitte meellä pari vuotta ja valtava veto sillä ol, ihan hirvee.

Se tamma, minkä se isä anto veljesä poejalle, se kerkes meellä yhen varsan pyöräättee. Se (varsa) ol Likka. Hyvä tamma ol siinäkii. Se ol se minun ajokki, ku isä ajo sillä omallaan. Nuorella tammalla minä ajoin. Nii meellä ol omat ajokit. Kyllä minä kävin samalla lailla tallilla ku isäkii. Ol meellä, usseen ol varsojakkii. Likka ol meellä niin kaavvan, kun piti teoraaks laettoo. Ja isä osti viimmesen hevosen tuosta Lamminkäörästä Lapinlahelta, Vesa-ruunan. Se ol hyvä hevonen kansa. Isällä ee ollu huonoja hevosia koskaan. Sillä ol pelisilimee sillä miehellä. Se ol meijän viimenen hevonen. -75:kö se hävitettiin poes? Suat uskoo, että tuntu oovolta.

Meellä ol siitä hyvästi, ku vanahin sisko Marjatta, joka on äedinkielen opettaja, on ruvenna jo eläkkeelle. Se ol kova hevostyttö kansa. Minä voen sannoo, se ol melekeen kovempi ku minä! Myö hevosiin kansa pelattii siihe aekaan ja hyvinnii paljo. Semmonennii erikoesuus ol, että ku tamma ensmäesen varsan tek, ni minä en tiijjä, mikä siinä ol, se ee antanna immee, se vuan tinki hammastammaa ja kavijoeta tarjos. Myö siskon kanssa, myö ku tamma lypsettii parin vuorokaavven aejan. Lypsettiin hevonen! Se otti kyllä aeka koville! Kyllä myö vuan tamma lypsettii ja tuttipullolla varsa juotettii ja jäe henkiin. Ja sitte se otti se emäkii sen hoetoosa. Se ol Likka. Se ol ensmäene varsa sillä. Se hyvin vieroksi sitä. Sisko ol kova hevosmies. Lypsettii, sae pittee varasa, ettee hammastanna. Hevosella on hevosen tavat. Lypsettii, muutehhan se oes kuollu se varsa, jos ee pihkamaetoo oes suatu annettua. Onhan sitä kaekenlaesta, hevosmiestaejjot kehitty sillo.

Hevoshommasta vielä semmone yks juttu. 16-vuotiaana mänin ratsuväkkeen, Uuvenmaan rakuunoehin. Ootahhaan, alokasaekaan, sanovat, että pitäs männä hevoshommii. No, ee minusta ollu se vaekeeta, minä iliman muuta lähin mielellään hevoshommiin. Minä kuukauven ajoen hevosella semmosta pientä keikkailua Lappeenrannan keskustassa. Siellä minä ruunalla ajelin kuukauvven. Minä olin ihan ylypee, ihan vuan kärrit ol ja pientä hommoo. Se ol minusta mieleenen komennus, kun piäsin hevoshommiin! Se ol hyvä keekka.

Minua on aena hevonen kiinnostanna, siitä Jahvetti-ukista lähtiin, voen kertoo. On ostanna Siilinjärveltä, vanahaan aekaan kantakirjatamman, Vappu ollu nimeltään. On ollu se ukin silimäterä. Kerta kaekkijaan ollu huippuhyvä, palakittu tamma! Se on sitten usseita varsoja tiällä tehny, sitä hevossukua on tiällä levinnä Tervapurolle, äetin kotipaekalle. Siinäkii ol pitkään sitä sammoo hevossukua. Se on näetä Eenolaesia, ootko kuullu, se kantaori? Se ol se Likka-tamma, se ol vielä sitä sammoo sukuva.

Jottae muutae ol

H: Minkäs nimisiä lehmiä ol teellä?

PJ: En minä niistä. Äetihän se käv navetalla. Sitte ku minulla rupes työkalu pysymään käessä, nii niinku minä sanoin, nii minä 50 vuotta olin lehmän kuppeessa. Se riitti kyllä!

H: Onko tiällä kiärmeitä?

PJ: Eijjoo. On tuolla järven takana tuommone vuoristo, siellä on kiärmeitä. Tiällä ee millonkaa, ee millonkaa. Kahen kilometrin piässä tuossa on kiärmevuori, Soukanvuor on nimeltään.

H: Missäs sinä tämän tulevan vaimosi tapasit!

PJ: Sonkajärveltähän tämä on. Se on tuosta kaks ja puol kilometriä kirkonkylästä, siin on semmonen Kannaksenmäki. Siinä on Eelan kotpaekka.

H: Tanssissako työ tapasitta? Kieltelkö ne tanssiin lähöstä?

PJ: Sielläkii nähtii. Ee ne kiellelly, myö oltiin aekuisia. Ee kukkaa voe minua estee, enhän minä keskenkasvusena lähtenykkää.

H: Oliko tiällä nuorilla semmonen kylän kiikku?

PJ: Olhan se yhellä kylällä, ol. Ee oo tiällä ollu.

H: Nukuittako lapsena aetassa kesällä?

PJ: Kyllä. Tottakae. Sitte ku kuura alako hiipiä, nii pitihän sitä tulla tuppaan.

H: Oliko teillä kissoja, koiria?

PJ: Olihan, aena. Niitä ol ja koeria. Ajokoeria ja ol pystykorvijakkii. Mulla ensmäene ajokoera ol, minä ostin tuosta Lukkarilasta, Myöhäsen Toenilta. Onko tuttu? Kolomvuotias urosa ajokoera ol. Sen nimi ol Penu. Se ol hyvä koera. Siitä saen tietee sen koerajutun, ku Ahosen Jenni käv tiällä Armaan kanssa kylässä ja lähti puhheeks, että oes mukava olla koerakii. Nii ee männy kaavvan, ku Jenni soetti, että "Myöhäsellä on ajokoera myynnissä, kää ostamassa se!" Nuorimman siskon kanssa iltasella lähettii ja niihhän myö koera tuotiin. Pystykorvia ol sitte, ol ajokoerijakkii.

H: Onko tiällä ollu niitä laakkuryssiä? Peksujeff?

PJ: On ollu, kuule, vanahaan aekaan. Peksujeff, justiisa. Ne on tuossa Kostamuksesta ollu, vienankarjalaesia. Sieltä ne on tullu, ollu meelläkii yötä. Niillä on selässä ollu ne hirveet tarakat, hirveen paenavat. Onhan se ollu vaehtelua, kun talloon on tullu yökortteeria vienalaenen kaappamies.

Sähköt ja Riikosen puoltiissel

H: Muistatkos sinä, kun sähköt tul?

PJ. Muistan, muistan. Se ol 40-luvun puolta vielä. Meijän ensmäeset sähköt ol sillä laella, että ku Mäntylahella ol saha - Riikosen ol se saha - niillä ol semmonen puukaasulla pyörivä, valtavan iso, varmaan tuon veturin kokonen, voemakone. Ja se kaks raamia ja myllyn pyöritti, valtava vehe ol. Se ol niitä Venäjän tsaarin aikusia konneita. Ni tuota, se ol semmonen niinku puoltiissel (puolidiesel) periaatteessa. Siinä akselin piässä ol semmonen valtavan iso keneraattori. Ja kymmenen aekaan iltasella sammu valot, ku ne lopetti työt. Se ee pyörittännä se masinisti sitä pitempää. Aena kymmenen aekaan sammu valot ja viijjen aekaan ne sytty. Yön aekaan ol poessa piältä. Se ol ihme juttu. Sitte Savon Voema teki linjat sen jäläkeen, 50-luvulla. Saha ol kahen kilometrin piässä, tuossa rannassa. Tämähän ol teollisuuskylä tämä Mäntylahti, kun ol parraalla aekoo mehtäpuolella ja uittopuolella ja sahalla satakunta henkee töessä. Tämä ol vilikas kylä siihen aekaan. Nii, itekullae ol omat mökkisä. Tuossa ihan niinku ol mökkikylä, tuossa sahan kuppeessa. Riikosen saha se ol.

H: Muistatko radion tulon?

PJ: Muistan, muistan 40-luvulla. Anodilla käv, akkukäöttönenhän se ol ratio...

Laevat seelas ja junat kuluki

PJ: On se ollu sillon, ku se raatatie on valamistunna. Ee suotta, ku Juhani Aho on kirjotellu. Nii on se muuttunna koko seotukunta ihan toeseks. Ennen raatatien tekkoo, ku Iisalamesta Kuopijoon kulukenna höörylaeva. Siinä ol piässy matkustajat. Tästä on neljä kilometriä matkoo lähimpään laevalaeturiin, siinä on semmonen ku Rikon talo. Ne on kuhtunna, että se on Rivon laeturi. Siitä ne on piässy kyytiin ja siitä poes. Sittä on loppunna (laivaliikenne), ku on tullunna siännöllinen (juna-) liikenne. On se ollu iso asia, raatatie.

Ennehän sitä tuota, kun omalta kylältä piäs junnaan, kaekki junat pysähty tuossa. Minä oon Eelalle sanonna, että minä pikkupoekana oon isän kanssa Kuopiossa käännä. Yheksan maessa kuluki semmonen juna, joka joka pysäkin laeturilla maijjot keräs. Lämmin vaanu ol siellä junan hännässä ja siihen ne keräs maijjot. Ne lastas niitä ja se kesti Kuopioon mänö aeka pitkään. Meijjerille kae ne ajo sieltä (maidot), Kuopion meijjeriin. Peltiset maetotonkat ne ol hyvin kuhmusia jo viimeseltä, sitte tul nämä kovakarkastut, karkastua alumiiniä. Siinä se ol oma hommasa, aena joka uamu maejon vienti, tuohon pysäkille vietiin. Kun sitä matkustettiin linja-aatollakkii tavallaan, sillon seesakkeelle - ol tuolla välillä. Ihan niillekii pysähty välillä (juna). Siitä immeeset laskeutu poes ja noosivat junnaan. Kellää ee ollu kiirettä!

Suvun taloja ja sukulaesia

H: Piettäkö työ yhteyttä Mikkolanniemeen, sehän ol meijjän suvun paekka?

PJ: Tiijätkö sinä mitenkä se siirty? Siinähän asu Lyyriä, asu. Siinähän ol sitte Hassisia. Hassiset osti yhteen aekaan, veljekset, sen paekan. Ee ne kaavvan siinä pysynnä ja sittä Valio osti työmiehilleen kesänviettopaekaks sen. No, annahhan olla, ni sitte minäkii kuulin sen, että Valio myöp sen poekkeen, mutta sittehän minä Eelalle sanoin, että "voe hitto, ku ois pitännä tuohonniii tarttua". Se se jäe meeltä välliin. Minun serkkupoeka ol, sitä hovin suuntoo, ee suanna rahotusta kuntoon ja se jootu siitä luopumaa. Joku esisopimushan niillä ol, mutta ee taenna suaha sitä rahotusta, nii sitte tämä Lyyra osti. Nytpähän se on niinku entisillä jälillää. On se nätti paekka.

Leevonmäellä en oo käännä, pitäs käävvä... Kukkuralla minä oon, kuule, käännä, Viljon luona, isäsä käv, kuule, tiällä vaemosa kanssa. Ja Tarinahan on, jossa oon käännä monet kerrat. Kuvittele Jahvetin sisko Johanna, Tarinan emäntä on Jahvetin sisko!

H: Millekkä firmoille myivät puita sillon? Metsäsaksat?

PJ: Aalströmi ol yks. Metsäliittokii ol. Enso Kutsetti, kyllä sitäkii ol, minä muistan. Kievarissakkii (vanha suvun paikka, Pajujärven Kestikievari) myivät, puu ee oo tehnä kaappoosa. Virma osti, Kymi-yhtiö osti. Kaaheen iso firma. Sehän on periaatteessa koko Luhin kylä sitä, entisiä Kievarin maeta. Oottako työ kuullu 30-luvun pula-ajasta minkäverran? Kovvoo aekoo. Kumma aeka se 30-luvun pula-aeka, tämännii järven ympärillä, nii toenen ol toestaan taanna. Ja ihan pienistä asijoesta, eekun lähtö. Se oli ikävätä aekoo ollu. Tässä on nuo nuapurit vaehtunna, melekeen kaekki. Sonnilan talo ja meejjän on jiännä juurilleen, muut on, aattele, vaehtunna. Ihan vuan toestesa takkuista. Sehän on se sanonta, että "jos takkoot, nii maksa kansa!"

H: Onko näetä kukkaa merkinnä muistiin, suolanhakureessua esmerkiks?

PJ: Ee, ee, muistissahan ne on vuan minulla. Kuvittele, Oolun satamassa on vielä se suolapetäjä! Sen aejan puu. Se on siinä satamassa. En minä tiijjä, mutta minun sisko ol Oolussa 25 vuotta sitten. Se puhu. Ja että ne sannoo, että se on se suolapetäjä. Kyllähän mänty (elää), se kuinka kaavvan aekoo... Minun vanahin sisko Marjatta, Kiuruveellä, on aeka kiinnostunut näestä sukujutuista.

H: Hyvä järven rantahan tässä on. Voe miten komia. Vieläkö sinä jaksat (haastella)?

PJ: Ee tässä oo mittää kiirettä, kuhan kylymille... Pittää sev verran vanahoja kaevella, että Johannan poeka, Tarinan Heekki, jos on kaekilla semmoset puhelahjat, ku ol Heekillä, nii ei ois mittää hättee! Jäekö mieleen se Heekki? Heekki muuten tässä kävi aena, aeka ussein. Sillä poejjalla ol tarinoeta, ee tarvinna Heekin seorassa pitkästyä. Veekko ol aena se juro mies. On se vahinko, ku Tarinaharjustakkii Veekko kuol ja Lauri on kuollu. Myö ollaan sitä sammoo porukkata aeka tiukasti.

Jennyn poejalle, Ahosen Kaleville sanoin...Kokkosen Aron haataeset ol Kuopiossa - Kaappakavulla ol niillä (asunto), minäkii kävin joskus isän matkassa siellä Kokkosessa - ja sitte olin haataesissa. Mulle jäe semmonen kuva, että Kalevi ol männä kihloehin. Siellä minä sitä päevittelin, kun "on siitä päeviä, kun on viimeks nähty, Murtomäessä". Minä muistan, kun aena Murtomäessä käätiin. Kerrannii se ol jo iltamyöhällä ja vanahemmat rupes jo yöpuulle, ni myöhän Kalevin kanssa juostiin sitä ympäri, sitä mäkkee. Yli puolen yön! Myö ollaan aeka laella samanikäsijä.

Loppukevennykset

H: Pertti kerto äsken kahvilla Mustanmäen isosta talosta, jossa ol 4000 hehtaaria ja 40 henkee väkkee. Ja talon emännät ku mänivät kerran hämärään Sonkajärven kirkkoon...

PJ: ... ja Sonkajärven kirkkoon mänivät. Ja hämärä ku ol, ja istuvat vierekkäen, ni toenen sano, että "meellä sitä poeki lehmä kaksosvasikat viime yönä", nii toenen sano, että "niihhän meelläe". Nii sittä kahtovat tarkemmin toesijaa - niin saman talon emäntiä olivat!

Vielä se Jahvetin turkkijuttu: ukilla ollu susiturkki. Ja ee ollu jootanna hän kaapalla käämään hevospelillä, nii poejille sanonna, että "pankeehan poejjat tuo turkki piälle, ni se takkoo kyllä sen luoton, että kyllä työ suatta rekikuorman tavarata". Ja aena ol onnistunna. Tunnettu turkki, tottakae!